Hei, nyt meidän Repekin voi juoda kevytkokista!

Voi juku, on se niin perkeleen hienoa että miehisille miehillekin on nyt oma kaloriton kokis! Siis tämä Coca-Cola Zero, joka lanseerattiin että me tosimiehetkin kehtaisimme juoda kevytkokista julkisella paikalla. Äijämäinen imago ja konstailematon etiketti takaavat, että Zero-pullon uskaltaa sihauttaa auki vaikka Jyväskylän Suurajoissa tai Jurvan Kesoililla saamatta tietynlaisia katseita ja kommentteja että "onkos Repe laihiksella vai röhhöhhöö".

Borat iski jälleen

Jaahas, Pamela Andersonin ja Kid Rockin liiton tuhosi, kukapa muukaan, kuin Borat: www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1277759

Mistähän kaikesta tätä rehtiä Kazakstanin suurmiestä vielä keksitään syyttää? Seuraava niinku tyyliin überkiinnostava julkkispariskunta on ainakin jo helppo ennustaa: Kid Rock ja Britney tietenkin! Keksin heille jo iskevän pariskuntalempinimenkin valmiiksi: Kidney.

Muuten, onko Kid Rock joskus tehnyt jotain musiikkiakin? Vai mistä sekin urpo tunnetaan?

Elämäsi tilaisuus!

Myytävänä huono auto. Punainen Opel Kadett vuosimallia 84. Ruma sisältä, ruma ulkoa. Kaikin puolin epäsiisti. Katsastamaton, monia pieniä ja suurempia vikoja. Radio löytää vain yhden kanavan ja sekin on Nova.

Jos kiinnostuit, ota yhteys blogin pitäjään. Kaupan päälle kokoelma kasetteja, jotka eivät toimi ja ovat osaksi vanhojen purukumien peitossa!

R.I.P.

Yritin keksiä jotakin omaperäistä sanottavaa Juicesta, mutta en onnistunut. Eiköhän kaikki ole jo sanottu (Ilta-Sanomissa esimerkiksi tänään 18 sivua aiheesta). Itselleni Juicen laulut olivat tärkeimmillään yläasteen aikoihin, mutta mielelläni myös sitä ennen ja sen jälkeen olen kuunnellut, jos miehen musiikkia on jossain soitettu. Laulettuakin on tullut hänen biisejään monesti niin nousu- kuin laskuhumalassakin, viimeksi lauantaina Miikkan tupareissa. Välillä Juicen sanoitukset menivät hieman itsetarkoitukselliseksi sanoilla ja riimikaavoilla kikkailuksi, mutta tuotannossa on silti aikamoinen kasa helmiä, sitä tuskin voi kukaan kiistää. Hieno mies.

Babe, I'm back again

Take That on täällä taas!

En oikein tiedä miksi, mutta minusta se on hienoa. Vanha kunnon Take That... Seuraavaksi sitten New Kids on the Block.

Uusi biisi on Patience on parasta TT:tä ikinä. Videolla Gary Barlow näyttää enemmän veljeltäni kuin koskaan. Robbie Williams, lopeta sinäkin ne Rudebox-pelleilyt ja liity takaisin bändiin! Tällä kertaa voisit saada jopa laulaa hieman?

Toimittajista ja kirjailijoista

Huomattava osa kirjailijoista on jossain vaiheessa elämäänsä ollut toimittaja. Suomessakin jokaikisen lehden toimituksessa lienee ainakin yksi tyyppi, joka tekee työtään paremman puutteessa; vain siksi, että se on lähes ainoa tapa maassamme ansaita kohtalainen elanto kirjoittamalla (suomalaisen kirjailijan keskiansio taisi olla noin kaksi ja puoli tonnia vuodessa. Aivan: vuodessa.)
Törmäsin uuden journalismin legendan Tom Wolfen kuvaukseen näistä toimituksien haaveilijoista:

"What they had in common was they all regarded the newspaper as a motel you checked into overnight on the road to the final triumph. The idea was to get a job on a newspaper, keep body and soul together, pay the rent, get to know "the world," accumulate "experience," perhaps work some fat off of your style - then at some point quit cold, say goodbye to journalism, move into a shack somewhere, work night and day for six months and light up the sky with the final triumph. The final triumph was known as the Novel."

Mainiota hupia illanviettoihin...

ovat Nintendo Gamecuben Donkey Konga -pelit. Niissä siis liitetään pelikonsoliin Nintendon omat bongorummut (vai onko oikea sana kongarummut? En tiedä näiden eroa). Sitten vaan rummuttelemaan ruudulla liikkuvien pallojen ja peliin kuuluvien lukemattomien biisien tahtiin. Aivan saatanan hauskaa!

Olen nyt jonkun verran hakannut noita Villen luona. Hänhän on siis rumpali, joten ei mulla ole mitään jakoa mutta tätä peliä on hauska pelata ilman kilpailuasetelmaakin. Esimerkiksi etkoilla. Tekisi kyllä mieli hankkia, Gamecubet eivät ilmeisesti edes maksa juuri mitään.

Muuten, tarjolla on kuulemma myös Texas Chainsaw Massacre -peli, jossa konsoliin voi liittää muovisen moottorisahan. Ja eikun sarjamurhaamaan!

Proosaa Turusta

Luin Riku Korhosen esikoisteoksen Kahden ja yhden yön tarinoita. Korhonen kirjoitti sen 2003 ja nappasi Hesarin esikoiskirjapalkinnon. Kirja kertoo kahdella sanalla määriteltynä turkulaisista ihmiskohtaloista. Lähiöllä on suuri rooli teksteissä, jotka "muodostavat huikean mosaiikin", kuten takakannessa kriitikko toteaa.

Kirjasta jäi hieman omituinen olo. Ensinnäkin: se on aivan törkeän hyvin kirjoitettu. Jokainen lause on taidonnäyte. Korhonen on kertojana ilmiömäinen. Mutta: kuin kiusatakseen laistani pidempien tarinoiden ystävää, hän lopettaa upeat tarinansa kuin seinään heti kun ne alkavat toden teolla kiinnostaa! On totta, että tekstit muodostavat jonkinlaisen mosaiikin, mutta Korhonen on niin ylivoimainen henkilöhahmojen luoja, että näistä hahmoista haluaisi lukea enemmän kuin ne muutamat sivut joiden jälkeen Korhonen useimmiten jo siirtyy johonkin muualle.

Minä pyydän Riku: kirjoita seuraavaksi rehellinen romaani!

Olin tyttö nimeltä Jorma

Sarjassamme tiesittekö että...

...suomessa on kolme naisraukkaa, jotka kantavat nimeä Jorma (lähde: Väestörekisterikeskuksen nimipalvelu). Tasan ei käy onnenlahjat. Voitteko kuvitella nämä naiset esittäytymistilanteessa? Pienen hymynkareen vastapuolen suupielissä joka ikinen kerta? Tiedon siitä, että keskustelukumppani tulee seuraavan viikon ajan kertomaan kaikille tavanneensa naisen nimeltä Jorma? Saunassa lapsesi näkisi äitinsä Jorman ja vasta vuosia myöhemmin ymmärtäisi, miksi naapurin setä nauroi asiaa vedet silmissä useamman minuutin ennenkuin isällä paloi käämit.

Avauspostaus

No niin, olihan sitä siinä jo. Noo, moikka!